SM-tuloksia: kolme SM-hopeaa TMT:lle

SM-turnauksen tuloksena oli kolme finaalipaikkaa ja kolme SM-hopeaa. Seitsemästä ottelusta voitimme kolme. Viikonlopussa oli paljon positiivista, mutta kun tulosurheilijoita olemme, niin kylmä hopeametalli ei meitä lämmitä. Tänään jokaisen naisottelijan sarjassa oli vahva vastustaja, joten oli ennakkoon odotettavissa, ettei tästä päivästä tulisi juhlaa, vaikka niin toivoimme ja kaikkemme yritimme saada TMT:lle ensimmäisen naismestarin tai useammankin. Onnittelemme vastustajiamme sekä Teaa, Susannaa ja Maijaa SM-hopeista!

Tea Läntinen vs Anna Rantanen. Kuva Riku Immonen.
Tea Läntinen vs Anna Rantanen 0-3. Kuva Riku Immonen.
Tea Läntinen vs Anna Rantanen. Kuva Riku Immonen.
Tea Läntinen vs Anna Rantanen. Kuva Riku Immonen.

-71 kilon finaalissa Tea Läntinen kohtasi vanhan kilpakumppaninsa Anna Rantasen Lahdesta. Ensimmäisessä erässä taisteltiin tilanteista, mutta toisessa erässä Läntiselle tapahtui jotain bensatankin ja moottorin välillä ja kone hyytyi. Rantanen haistoi kolmannessa erässä sakkauksen ja laittoi kaasun silmään, jolloin Läntinen jäi altavastaajaksi. Ottelun voitti kaikin tuomariäänin 3-0 Anna Rantanen. Läntiselle palkinnoksi SM-hopea.

Susanna Lamminpää ja Miina Sirkeoja suorittamassa Ram Muay rituaalia. Kuva Riku Immonen.
Susanna Lamminpää ja Miina Sirkeoja suorittamassa Ram Muay rituaalia. Kuva Riku Immonen.
Lamminpää potkaisee Sirkeojaa. Kuva Riku Immonen.
Lamminpää potkaisee Sirkeojaa. Kuva Riku Immonen.
Sirkeoja voitaa 3-0. Kuva Riku Immonen.
Sirkeoja voitaa 3-0. Kuva Riku Immonen.
Susanna Lamminpää vs Miina Sirkeoja. Kuva Riku Immonen.

Alle 63,5 kilon finaalissa Susanna Lamminpää TMT kohtasi Miina Sirkeojan tampereelta. Ottelu oli vaihdikas ja lähiottelupainotteinen. Sirkeoja kokeneempana pystyi iskemään pisteosumia tehokkaammin, kuin ehtymättömällä kestävyydellä varustettu Lamminpää. Viime vuoden finaalin uusinta oli tänä vuonna tiukempi, mutta Sirkeoja vei ottelun nimiinsä selvin 3-0 lukemin. Susanna otti turnauksessa kaksi ottelua ja saavutti SM-hopeaa.

Maija Lehto lyö kyynärpäällä Monica Fantia. Kuva Riku Immonen.
Maija Lehto lyö kyynärpäällä Monica Fantia. Kuva Riku Immonen.
Monica Fant voittaa 3-0 Suomen mestaruuden. Kuva Riku Immonen.
Monica Fant voittaa 3-0 Suomen mestaruuden. Kuva Riku Immonen.
Monica Fant ja Maija Lehto tuulettavat kovatempoisen finaalin jälkeen. Kuva Riku Immonen.
Monica Fant ja Maija Lehto tuulettavat kovatempoisen finaalin jälkeen. Kuva Riku Immonen.
Maija Lehto ja kolmen ottelun urakkapalkinto. SM-hopeaa. Kuva Riku Immonen.
Maija Lehto ja kolmen ottelun urakkapalkinto. SM-hopeaa. Kuva Riku Immonen.

Alle 57 kilon sarjassa Maija Lehto TMT kohtasi vaasalaisen Monica Fantin. Finaali äityi välittömästi lähiottelussa käytäväksi välienselvittelyksi, jossa pituusylivoimaansa hyödyntävä Fant ja uskomattomalla sisulla ja kestävyydellä taisteleva Lehto mittelivät SM-kullasta. Kun kaksi erää oli julistettu avoimen arvostelun perusteella vastustajan kulmaan, niin Lehtoa yllytettiin lyömään kyynärpäällä ratkaiseva isku. Maija yritti parhaansa ja osuikin pari kertaa, mutta teknisempi Fant selvisi niistä murheitta. Ottelun voitto matkasi Vaasaan, joka oli kaupungin ensimmäinen thainyrkkeilyn Suomen mestaruus. SM-ensikertalainen Maija otteli turnauksessa kolme ottelua ja saavutti SM-hopeaa!

Seuraa Instagramissa