Denis tyrmäsi näyttävästi

Denis Anchugov

Tänään Tampereen Chitaladalla käytiin salikilpailut, jossa Denis Anchugov otti komean tyrmäysvoiton 1. erässä. Kova oikean käden koukku tiputti vastustajan kanveesiin ja kehätuomari pysäytti ottelun.

Vuoden tauolta palannut Mintra Nukki otteli hienosti jyväskylätärtä vastaan, mutta pieni hiipuminen sai tuomarit tuomitsemaan ristiin 1-2. Varsinkin 1. erän kova iskusarja enteili näyttävää voittoa ”Mimmulle”, mutta tällä kertaa voitto matkasi naapurikulmaan.

Ommille haettiin pykälää kovempaa vastustajaa ja sellainen saatiin Miina Sirkeojasta, jolla on pari SM-kultaa kahta sarjaa ylempää. Ottelu oli suhteellisen tasainen, mutta Sirkeojan lähiottelu vaikutti tehokkaammalta. Voitto ottelusta matkasi Tampereelle kaikin tuomariäänin.

FFG:n oma poika Sergei Akkanen osallistui ensi kertaa minkään kamppailulajin kilpailuihin. Tuntumaa thainyrkkeilykehistäkään ei ollut, joten tekniikka ei ihan sieltä Thaimaan suunnalta ollut. Rohkeasti ja päättäväisesti nuori mies taisteli, mutta kahden erän jälkeen kulmassa näytti siltä ettei pisteosumia ollut riittävästi. ”Nyt mittaat tahdollasi kaverin kunnon” oli kulman ohjeet ja Sergei lähti ulosottamaan vastustajan kaasutankkia. Ja niinhän siinä kävi, että kauhea prässi sai vastustajan taipumaan ja lopulta luovuttamaan ottelun!

Vladdun vastustaja sairastui ja ottelu peruttiin tänä aamuna.

Tulokset:

3×2 C naiset -51kg
Mintra Nukki, Turku MT – Riikka Taipale, Jyväskylä MT
Voittaja Riikka Taipale 2-1

3×2 C miehet -75kg
Sergei Akkanen Turku MT – Riku-Matti Kyyhkynen, MMA T300
Voittaja Sergei Akkanen RSC3

3×3 B naiset -60kg
Miina Sirkeoja, Chitalda Ommi Mingsupphakun, Turku MT
Voittaja Miina Sirkeoja 3-0

3×3 B miehet -67kg
Denis Anchugov, Turku MT – Oskar Lunden, MMA Team 300
Voittaja Denis Anchogov KO1