Forsbergin MM-saaliksi jäi komea avaus

Muutama tunti sitten oteltu A-miesten 81-kilon neljännessemifinaali päättyi selvään 3-0 turkulaistappioon. Turkkilainen Ali Dogan, joka on vuoden 2017 The World Games turnausvoittaja oli liian vaikea pala Forsbergille. Ottelu ei ollut epätasainen osumien määrissä, mutta riittävän selkeä kuitenkin tuomareille. Forsbergin valmistautuminen keväällä sujui hyvin, mutta viime syksyä varjosti loukkaantuminen ja sitä seurannut sairastuminen, joka piti häntä sivussa viikkokaupalla. Avausottelussa Forsberg tyrmäsi toisessa erässä espanjalaisen, mutta maailman huippu oli tällä kertaa hiukan liian kaukana. Forsberg on silti oman sarjansa kärkeä ja eheän kauden turvin hätyyttelee kirkkaimpia sijoja. Seuraava tavoite on Euroopan mestaruuskilpailut Prahassa 29.6.-8.7.2018, jossa tavoitteena on mitalisijat.

Ottelu on nähtävissä IFMA Muay Thai youtubekanavalla lähetyksessä ”3rd Day A-ring’.

Kuva: SMTL ry