Daniel Forsberg voitti hetki sitten kaikin tuomariäänin liettulaisen Jurij Orlovin Moisakula Fight 3 – tapahtumassa, Virossa. 83-kiloisiin sovittu 3×3 minuutin ottelu käytiin K1-säännöillä, jotka mahdollistavat myös jatkoerän tasapelin satuttua.

Forsberg aloitti ensimmäisen erän halliten sitä takajalan potkullaan. Toisessa erässä Forsberg löi vartaloon nopeasti ja liettualaisen hapensaanti oli kovissa vaikeuksissa. Hän kuitenkin selvisi ihmeen kaupalla iskumyrskystä ja Orlov nousi takaisin taistelemaan huudattaen yleisöä rohkeilla ristiiniskuilla. Liettualainen yritti myös bravuuriaan takajalan polvea, mutta Forsberg oli tarkkana ja vastasi takajalan potkuillaan. Kolmanteen erään liettulaiset olivat saaneet erätauolla käärmekeitot syötettyä suojatilleen ja tämä lähti painostamaan turkulaista. Laulu oli sillä kertaa lyhyt, sillä tilanne kääntyi ja sitten olikin liettualaisen aika paeta. Erän loputtua julistettiin jatkoerä, joka ei ollut yleisön, mutta ilmeisesti järjestäjien mieleen.

Forsberg voitti selvästi iskuillaan viimeisenkin erän ja niin illan viihdyttävimmän ottelun voittajaksi julistettiin Daniel Forsberg kaikin tuomariäänin!